Referenssi
Eagle Filters Group Oyj
Suunnattu osakeanti noin 2,6 M€, Pääjärjestäjä ja instituutioannin merkintäpaikka
Kuvaus referenssistä
Eagle Filters Group Oyj toteutti suunnatun osakeannin (instituutioanti ja yleisöanti) kesäkuussa 2026, keräten noin 2,6 miljoonan euron bruttovarat, osittain velkakonversion kautta. Osakeanti ylimerkittiin, minkä seurauksena myös lisäosake-erää käytettiin. Osakeannin nettovaroilla on tarkoitus vahvistaa yhtiön käyttöpääomaa, tukea liiketoiminnan kasvua sekä laajentaa yhtiön omistajapohjaa.
Toimimme suunnatun osakeannin pääjärjestäjänä sekä instituutioannin merkintäpaikkana muille kuin Nordnet Bankin omille asiakkaille.
Eagle Filters on vuonna 1995 perustettu suomalainen materiaalitieteen yritys, jonka tavoitteena on mahdollistaa vihreä ja terveellinen ympäristö. Yhtiö kehittää ja tuottaa korkealaatuisia suodatusratkaisuja, jotka vähentävät CO2-päästöjä ja lisäävät energiateollisuuden kannattavuutta. Yrityksen suodatinteknologia tehostaa suorituskykyä sekä vähentää energiakustannuksia. Eagle Filtersin teknologiaa käyttävät eräät maailman suurimmista energiayhtiöistä.
Kiinnostuitko?
Olemme nousseet viime vuosina johtavaksi suurista pankeista riippumattomaksi rahoituksen järjestäjäksi
Meillä on laajat suhteet kaikkiin merkittäviin suomalaisiin sijoittajiin ja kattava kokemus erilaisten rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskusta. Hoitamamme prosessi rahoituksen järjestämiseksi on suoraviivainen ja tehokas ja kattaa kaikki vaiheet suunnittelusta toteutukseen.
Tutustu palveluunMuita referenssejämme aiheesta
Aktia Alexander Corporate Finance Oy
Tarjoamme laaja-alaisesti investointipankki- ja neuvonantopalveluita useisiin eri tilanteisiin. Meillä on laaja kokemus monipuolisesta Corporate Finance -liiketoiminnasta.
Osoite: Pohjoisesplanadi 37 A 00100 HelsinkiOta yhteyttä